maanantai 27. tammikuuta 2020

Viime vuoden yllättäjä - Pinch of Colour, Skin Therapy kasvoöljy

Pinch of Colour Skin Therapy Oil

Vuonna 2019 sain aivan liian monta pr-pakettia, joista kaikkia tuotteita en ehtinyt kokeilla heti. En myöskään halunnut niistä kirjoittaa, koska haluan aina testata tuotteita ennen kuin teen niistä teille postauksen. Jostain syystä olin unohtanut saaneeni Luoto Lifelta Gyadan tuotteiden mukana Pinch Of Coloursin tuotteita. Onnneksi siivoan kaappejani aika ajoin ja törmäsin tähän pussiin, joka odotti uutta tulemistaan kaapissani. Värikosmetiikka tuotteet ovat mukavia kesä värejä, joten ne esittelen teille lähempänä kevättä, mutta yksi tuote oli täydellinen alkavaan kylmään talveen.

Mikä ihmeen Pinch of Colours?

Luoto Life edustaa useita kosmetiikka merkkejä ja yksi heidän edustamistaan brändeistä on Pinch of Colours. Pinch pf Coloursin tuotteet perustuvat vedettömyyteen. Eli minkään tuotteen INCI-listassa ei ole vettä.

Pinch of Colourin visio: "To create a leading-edge beauty company that positively impacts the world through philanthropy, sustainability and community."

Pinch of Colouria myy Luoto Life
Muutoinin brändin visio on hyvin maapallolähtöinen, mutta yhtäaikaa luoden korkealaatuista kosmetiikkaa. Jo perustamisestaan asti, vuonna 2016, yritys on ollut oana maailman laajuista vesitietoutta ja sen parantamista. Yrityksen toimintatapa on hyvin erillainen muihin kosmetiikka yrityksiin verrattuna, koska he pyrkivät jakamaan informaatiota maailman vesitilanteesta ja hiilijalanjälkien syntymisestä.

Tutkiessani yrityksen sivuja, en ole varma onko kyse korkealentoisesta puheesta kosmetiikan takaa ja tapa saada kosmetiikasta hyväksyttävä tuote hankkia vai todellisesta ideologiasta. Brändi on vielä niin tuntematon, että odotan innolla näkeväni tätä brändiä lisää markkinoilla, koska ajatusmaailmallisesti erittäin hyvä yritys. Se mistä pidän myös on tuotteiden vedettömyys. Asiakas ei maksa ollenkaan vedestä tuotteissa. Kuitenkin minun pitää herättää ajatus siitä miten tuotteet tuotetaan, koska en usko niiden tulevan tuotannosta ilman veden käyttöä.

Yllätys tuotteeni Pinch of Colourilta

Lämpeän hyvin harvoin millekkään tuotteelle muutaman käyttökerran perusteella, mutta nyt tapahtui herääminen heti ensimmäisestä käyttökerrasta. Otin Pinch of Colourin Skin Therapy kasvoöljyn käyttöön juuri ensimmäisten pakkasten aloittaessa tuloaan. Ihoni on stressaantunut ja kuiva, koska asunnossani on todella tehokas ilmanvaihto, joka kuivattaa huoneilman. Lisäsin tuotteen iltarutiinini, koska omalla ihollani öljyiset tuotteet eivät sovi aamuisiin ihonhoitohetkiin, koska usein niiden päälle ei meikku tunnu itselläni tarttuvan.

Pinch of Colour, vedetöntä kosmetiikkaa
Tuote on, kuten kaikki brändin tuotteet, vedetön. Tässä tuotteessa on oikeasti vain 7 raaka-ainetta! Tuotteen kosteuttavina tehoaineina on useita öljyjä. Jojobaöljy, joka mimikoi ihon omaa talia, imeytyy ihoon nopeasti ja kosteuttaa ihoa parhaalla mahdollisella tavalla. Sen lisäksi tuotteessa on auringonkukkaöljyä sekä aprikoosiöljyä, jotka tarjoavat iholle A- ja E-vitamiineja. Niiden antioksidantit suojaavat ihoa ja auttavat ihoa pääsemään eroon hienoista juonteista. Tuotteessa ei myöskään ole säilöntäaineita, mutta se ei vedettömyytensä vuoksi niitä myöskään tarvitse.

Minusta tuotteen ainoa huono puoli on sen todella vahva nerolin tuoksu. Neroli on siis appelsiininkukkasta uutettua eteeristä öljyä, joka rauhoittaa mieltä, lievittää pahaa oloa sekä auttaa nukkumisessa. Tuoksu on hyvin vahva, jopa jasmiinimainen, mutta kun siihen tottuu se oikeasti rauhoittaa mieltä. Tämän ominaisuuden vuoksi suosittelen tuotetta iltarutiiniin. Toki, jos olet herkkä tuoksuille, niin tämä tuote ei välttämättä ole sinua varten, koska tuoksu on hyvin vahva.

Itse huomasin heti ensimmäisestä käyttökerrasta miten iho vastasi tuotteen ainesosiin. Aamulla iho oli kosteutettu ja kirkkaampi kuin illalla. Myös väsymyksen merkit olivat aamulla pienemmät, kuin aamuna jolloin illalla ei oltu käytett tätä tuotetta. Iho oli myls ihanan pehmeä ja kosteutettu tuotteen käytön jälkeen, vaikka yöllä olisi ollutkin pakkasta ja huoneilma rapsakkaa.

Mistä Pinch of Coloursia saa ostettua?

Pinch of Coloursin tuotteita voi ostaa suoraan Luoto Lifen verkkokaupasta. Tämän kasvoöljyn hinta on inan alle 60€, mutta se on todella riittoisa käytössä. Lisäksi on muistutettava, että et maksa tuotteen kohdalla täyteraaka-aineista, etkä vedestä, joten mielestäni hinta on kohtuullinen, vaikka varmasti kirpaisee.



Lähetä kommentti

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.