sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Mistä korealaista kosmetiikkaa? - Bearel

Saan jonkun verran Instagramin puolella kysymyksiä korealaisen kosmetiikan hankintapaikoista, joten aloitetaan uusi sarja, jossa esittelen sekä kotimaisia että ulkomaalaisia yrityksiä, joista voi hankkia koreakaista kosmetiikka helposti. Kerron kunkin esittelyn kohdalla myös tullausksesta ja rahdeista kyseisten yritysten kohdalla, jos sellaisia pitää huomioida tilatessaan heiltä.

~Tekstissä *-merkityt linkit ovat affiliaattilinkkejä~

Bearelin omat suosikkini samassa kuvassa
Aloitetaan esittelyt kuitenkin kotimaisesta pitkän linjan korealaisen kosmetiikan tarjoilijalla - Bearelilla*, joka on toiminut suomalaisessa k-beauty scenessä jo vuodesta 2016. Bearel on ollut omalla tavallaan myös uran uurtaja Suomessa, koska se oli pitkään ainoa yritys, joka möi vain korealaista kosmetiikkaa. Toki heidän vanavedessään on ilmestynyt monia muita tekijöitä alalle. Itselleni Bearel on ollut se ensimmäinen kosketus korelaiseen kosmetiikkaan. Näin on varmastikkin monelle, jotka ovat pidempää k-beautyä hypettäneet.

Bearelin valikoimassa on sekä korealaisia ihonhoitotuotteita sekä värikosmetiikkaa ryyditettynä korelaisille omianaislla hoitohärpättimillä. Tuotevalikoima on rakentunut 19 korealaisesta brändistä eri hintaluokista. Valikoimassa on kaikille korealaisesta kosmetiikasta innostuneille tuttuja brändejä kuten TonyMoly, Neogen, Mizon ja Missha. Lisäksi joukosta löytyy huomattavasti tuntemattomampia ja uudempia brändejä kuten BBIA, Sioris ja SNP. Bearel* toi isolla kädellä markkinoille Suomessa oman maahantuomansa bröndin Coxirin.
Bearelin itse maahantuoma brändi on Coxir

Itse koen, että Bearelin valikoima on laaja ja siitä löytyy tuotteita sekä aloittelevalle k-beauty intoilijalle, että pidempään genrestä intoilleelle tapaukselle kuten itselleni. Valikoima ei ole rajoittunut yhteen tyylisuuntaan vaan löytyy sopivasti kaikkea. Itse olen tyytyväinen kuinka he tuovat myös uusia merkkejä markkinoille. Coxir oli hyvä lisä laajan valikoimansa puolesta suomalaiseen valikoimaan.

Bearelin toimitus on aina nopeaa ja vaivatonta. Jokaisen pakettini olen saanut muutamassa päivässä lähipostiin. Postikulut ovat myös kohtuulliset 4€ (ilmaiset yli 50€ tilauksille). Uutta syksyllä 2019 oli, että Bearel avasi myls kansainvälisen verkkokaupan, josta voi tehdä tilaukset Suomen ulkopuolelle. Bearel on myös vahvasti esillä eri tapahtumissa ympäri Suomen, jolloin tuotteita pääsee hypistelemään livenä.

Bearelilta löytyy monia periteisia k-beauty brändejä
Hintataso Bearelilla* on ihan ok ajatellen, että hinta sisältää kaikki kulut Suomeen. Heiltä on myös turvallista ja helppoa tilata, vaikka ei englantia osaisi. Eli jos haluat tuotteen nopeasti ja helposti, niin Bearel* on hyvä valinta, varsinkin jos haluat valita kotimaisen verkkokaupan hankintapaikaksesi.

Bearelin* messutarjoukset ovat myös aina herkullisia, joten kannattaa ehdottomasti tsekata ne jos osut samaan tapahtumaan heidän kanssaan. silloin hinnat ovat tarjoustuotteilla hyvin kilpailukykyisiä ulkomaisiin verkkokauppoihinkin verrattuna. Muutoinkin heidän verkkokaupassa on aina hyviä tarjouksia tarjolla, joten kannattaa seurata niitä, jos etsit kiireettä jotain tiettyä tuotetta.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Naistenpäivä - Itsetunto tägäyksen varassa

Naistenpäivä ei ole vain kukkapuskia ja mukavia asioita miehiltä mielitietyilleen. Sen taustalla on paljon muutakin, mutta nyky-yhteiskunnassa se ei tunnu saavan olla mitään muuta. koska se voi loukata jotakuta jollain tavalla. Jopa se, että puhutaan naistenpäivästä tuntuu loukkaavan joitakin tahoja.

Minusta naistenpäivä on rohkeiden, itsestään ylpeiden, määrätietoisten, periksiantamattomien ja omalaatuisten naisten päivä. Minusta päivän tarkoitus on muistuttaa naisten tärkeydestä, joka ei ole ollut kautta aikain itsestään selvyys. Totta, ihan yhtälailla miehetkin ovat tärkeitä sekä henkilöt. Vaikka näin on, niin voimmeko me kunnioittaa edes kerran vuodessa niitä naisia, jotka uskalsivat olla näkyvillä ja tuoda mielipiteensä esiin silloinkin, kun se ei ollut yhteiskunnan mielestä sopivaa? Ei ole ollut itsestään selvyys, että on voitu nostaa näitä rohkeita persoonia esille, joilla oli visio ja unelma.

Mahdollista vain Suomessa

Jotenkin tänä naistenpäivänä minusta nousi esiin aikuisten naisten kyynisyys somekanavissa. Minusta "Fix each other Crowns"-kampanja sai Suomessa jo farssimaisia piirteitä, kun kampanjan alun jälkeen yhtäkkiä alkoi ilmestymään julkaisuja, joissa kehoitettiin, ettei tällaisia pitäisi tehdä, koska se loukkaa niitä, jotka eivät ole tägättynä mukaan.

"Fix each other Crowns" -kampanjan ideahan oli, että julkaisija nosti esille niitä henkilöitä, jotka olivat hänen mielestään somessa tai IRL ansainneet maininan muita naisia tukevasta toiminnasta. Jokainen ihminen kokee tämän omalla tavallaan ja tagasi ne ihmiset jotka itse koki oikeiksi. Nämä tagatyt ihmiset ovat tehneet jotain sellaista, joka on jäänyt tägääjän mieleen. Kyse voi olla pienestä asiasta tai pidempiaikaisesta yhteistyöstä, josta me muut emme edes tiedä. Nämä tägätyt ihmiset ovat siis uskaltaneet tukea, tehdä yhteistyötä tai auttaa pyytettömästi toisia ihmisiä, mikä on mielestäni upea asia.

Ovatko naiset kykeneviä sulattamaan tällaisen kampanjan?

Selkeästi Suomessa tämä kampanja sai farssinomaisia piirteitä, kun sitä alettiin rinnastamaan somekiusaamiseen, kun kaikkia ei tagata. Käännettiinkö tämä kampanja kaikessa hyvässään uhrien etsimiseksi. Mikä oli hassuinta, niin nämä henkilöt ovat aikuisia naisia.

Ulkomailta palattuani Suomeen olen miettinyt monesti, miksi ja miten suomalaiset naiset ovat erillaisia kuin naiset maailmalla. No, me ollaan todella kyynisiä ja halutaan kääntää usein kaikki hyvä tavalla tai toisella väkisin huonoksi. Ennen kaikkea me ei osata katsoa vierestä, kun tuttu suoristaa toisen kruunun, vaan mietitään miksi se ei suorista mun kruunua. Ei nähdä sitä, että se jonka kruunu suoristettiin, saattoikin tarvita sitä sillä hetkellä enemmän kuin minä. Toisaalta ei myöskään osata olla onnellisia siitä, että tunnetaan joku joka osaa suoristaa toisen kruunun, kun sen tarve on. Voimme nimittäin tarvita sitä joku päivä itsekkin.

Kateus on yksi suomalaisten naisten perisynti. En osaa oikein sanoa mistä se kumpuaa, mutta emme tunnu pääsevän siitä eroon. Voi olla, ettemme halua päästä siitä eroon, koska joutuisimme lupumaan kyynisestä ajattelusta ja olemaan onnellisia muiden ihmisten puolesta aika ajoin. On luonnollista olla välillä kateellinen, mutta jos kateellisuus syö itsetuntoa ja muuttaa toimintatapojamme, niin pitkällä juoksulla se muuttaa ajattelutapamme kyynisen harmaiksi.

Maailmalla naiset vetävät ihan eri tavalla yhtäköyttä, koska naisen asema yhteiskunnassa voi olla ihan toisenlainen kuin meillä Suomessa. Työelämässä edetäkseen maailmalla nainen tarvitsee usein muita naisia ympärilleen. Minusta tuntuu että heillä on myös ymmärrys, että toisen menestys voi luoda olosuhteet myös itsensä menestykselle. Kyetään ammentamaan inspiraatiota toisten menestymisestä. Jänää on se, että Suomessa naisen menestyessä toisen naisen ensimmäinen ajatus voi olla "kenen säärtä pitkin mentiin taas", ei "mahtavaa hän onnistui, kyllä minäkin uskallan".

Onko meidän itsetunto tägäyksen varassa?

Tämä on kysymys mikää herää vääjäämättä mieleeni, koska jos aikuisten naisten itsetunto on Instagramin tägäyksen varassa, niin tilanne on jo aika pelottava. Jokainen meistä tietää, että kilpajuoksussa ei voi kaikki voittaa ja olla parhaista parhaimpia. Meidän pitää myös kestää tämä tieto ilman, että se rusentaa itsetuntomme polvilumpioon.

Itseäni ei tägätty varmaankaan kuin kahteen julkaisuun, jotka olivat hyvin yllättäviltäkin tahoilta. Lämmin kiitos heille. En kuitenkaan pahoittanut mieltäni, että ne joiden olisin olettanut tägäävän, eivät tägänneet, koska he tägäsivät upeita naisia, jotka suurimmalla todennäköisyydellä olivat tehneet jotain tällä tägänneelle ihmiselle tärkeää. Minusta on tärkeintä, että löydämme elämästämme, oli se some-elämä tai IRL, ihmisiä, joiden koemme tukevan toisia ihmisiä tavalla tai toisella.

Jos alkaa tuntua, että oma itsetunto on tägäyksen varassa, tiedämme jokainen, että somesta on tullut liian suuri osa elämästämme. Silloin tauko on paikallaan. On opittava löytämään oma onnellisuus muualta kuin tägäyksistä, tykkäämisistä tai muista sosiaalisen median mittareista. Elämää ei tule mitata somemittareilla vaan tunteilla, omilla tunteilla. Nykyään niin suuri osa meidän elämästä on somessa, että unohdamme ne aidot ihmiskohtaamiset IRL.

Paremmilta oppiminen

Joudun toki tässä myöntämään, että sosiaalisen median vaikuttajana välillä törmään omaan kateuteeni. Se on tunne, joka taas usein ajaa minut kehittymään. Olen vuosien varrella oppinut, että en ole edelläkävijä vaan ammennan halua kehittyö niistä, joiden perässä kuljen. Halusin pitkään olla se, jota seurataan, mutta en tuntenut sitä tavoitellessa itseäni. Opittuani olemaan onnellinen onnistujien puolesta, kykenin oppimaan itse enemmän ja löytämään oman tieni.

Some-uran alussa välillä oli olo, että oma itsetunto oli somemittareiden varassa, mutta pienten kehityskeskusteluiden jälkeen itseni kanssa olen löytänyt oman tasapainon. Pitää löytää kyky myöntää ettei voi olla kaikessa paras ja imea oppia paremmiltaan unohtamatta itseään siinä sivussa.

Ensiaskel oli kuitenkin kaikessa se, että ymmärsin etten voi olla voittaja jokaisessa "kilpajuoksussa" . Seuraava askel oli älytä, että tarsitsen ympärilleni samanhenkisiä tekijöitä, joilla on vahvuuksia, joita minulle ei ehkä ole. Kolmas askel oli hyväksyä itseni juuri sellaisena kuin minä olen ja luoda sellainen minäkuva, joka minä olen, eikä mitä muut haluavat.

Ja loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä, kuin niillä ihmisillä, joita ympärillä on sekä itsensä hyväksymisellä tägäyksistä huolimatta.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Vegaaninen silver-sarja

* Tuotteet saatu testiin yhteistyössä Maria Nilan ja Marsaanan kanssa *
* Teksti sisältää affiliaatti-linkkejä *

Kun sain viestiä Marsaanalta, että olisi mahdollisuus testata uutta vegaanista hiustenhoitosarjaa Maria Nilalta, niin ilmoitin heti että kiinnostaisi, koska hiustenhoitorutiini käy tällä hetkellä jälleen muutosta määrättyjen suosikkien loputtua käytössä. Olin entistäkin iloisempi (ja yllättynyt), kun sain testiin sarjan Sheer Silver-tuotteet. En ole nimittäin törmännyt moneenkaan 100% vegaaniseen silver-shampoo tuotteeseen. Saatika koko sarjaan, jossa shampoo, hoitoaine ja hiusmaski.
Maria Nila Sheer Silver Maski

Maria Nilan ajatus tuotteiden takana

Maria Nilan taustalla on puhdas ajatus vastuullisemmasta hiustenhoidosta, joka tästäkin huolimatta olisi laadukkaita. Tuotteet ovat eettisesti korkealuokkaisia, koska ne ovat 100% vegaanisia sekä eläinkokeettomia. Tuotteiden kaiki osa-alueet on pohdittu tarkkaan ajatellen asiakkaita, jälleenmyyjiä, eläimiä sekä luontoa ajatellen.

Maria Nila 
Sheer Silver hoitoaine
Tuotteet suunnitellaan ja tuotetaan Ruotsissa. Näin ollen tuotteissa on huomioitu pohjoismaalainen hentohius, joka joutuu kärsimään vuodenaikojen vaihtelusta. Tuotanto ja suunnittelu toimivat samasa tehtaassa, jolloin jokaista tuotannon vaihetta valvotaan lähituntumalta. Tällä tavoin taataan tuotteiden korkea laatu läpi koko tuotantoketjun. Mikä on mielenkiintoista tehtaassa on, että sen katto on päällystetty aurinkopaneeleilla, joiden energiaa käytetään tuotantoon.

Maria Nila seisoo siis isojen tavoitteidensa takana tuottaen sittenkin korkealaatuista hiustenhoitoa sekä kotioloihin että kampaamoihin ja hoitoloihin.

Maria Nila Sheer Silver -tuotteet

Mria Nilalla on kuusi erillaista hoitolinjaa, joista löytyy varmasti jokaiselle sopiva. Itse sain testiin Sheer Silver -sarjan tuotteet. Sarja sisältää shampoon, hoitoaineen sekä hiusnaamion. Shampoosta (350ml) ja hoitoaineesta (300ml) löytyy normaalien pakkauskokojen lisöksi myös matkakoko 100ml sekä ammattikoko 1000ml.

Sheer Silver -tuotteiden tavoitteena on neutraloida keltaisia sävyjä vaaleista hiuksista. Tuotteet sisältävät violetteja pigmenttejä sekä mustikkauutetta. Tuotteet hoitavat ja korjaavat hiusta yhtäaikaa kun ne hoitavat perinteiden silver-shampoon virkaa. Tuotteiden Colour Guard Complex suojaa yhtäaikaa värjättyjä hiuksia. Eli tuote leikkaa vain ei halutut keltaiset sävyt viemättä väriä pois. Toki se kylmentää väriä, jos ei se ole kylmä jo ennestään.

Tuotteet käytössä


Tuotteiden hoitavuus on ihan omaa luokkaansa. Hiukset tuntuvat kolmen koplan jälkeen silkkisen pehmeiltä ja ovat helposti selvitettävissä. Setti kylmentää hiusten väriä huomattavasti. Itse huomasin varsinkin juurikasvun kohdalla oman punertavan häivähdyksen katoavan lähes kokonaan. Oranssiksi värjääntynyt haalistunut väri kylmeni ja keltaiset vivahteet, joita itsellä puskee usein läpi, jos vaalennuksesta on useampi kuukausi, hävisivät. Mutta värjätty oranssi sävy ei liikahtanutkaan ensimmäisellä hoitokerralla.



Mistä Maria Nilan tuotteita voi ostaa?

Olin jopa yllättynyt, kun googlasin miten hyvin Maria Nilan tuotteita saa Suomesta. Yllättävää kyllä, ne ovat hyvin edustettuna suomalaisessa verkkokauppamarkkinassa. Maria Nilan tuotteita myyvät:

torstai 5. maaliskuuta 2020

Revolution Skincare - ihonhoitoa pilkkahintaan

Monelle tuttu Revolution Beauty on tuonut markkinoille jo reilun vuoden ajan ihontoitotuotteita. Luonnollisesti ihonhoitohulluna minun on ollut "pakko" kerätä kohtuullinen kokoelma heidän tuotteitaan testiin. Näistä tuotteista on kuulunut maailmalta sekä hyvää että huonoa. Itse olen samaa mieltä ja tulenkin jakamaan omat mielipiteeni sekä tykkäämistäni että vähemmän tykkäämistäni tuotteista.

Tuttu Revolution julkaisutahti

Revolution Skincare haastaa high end merkit
Niille, joille Revolution Beauty on tuttu, on tullut myös tutuksi heidän tapansa julkaista tuotteita todella nopeaan tahtiin. Suurimman osan tuotteiden takana on inspiraatio, jostain muusta kalliista high end tuotteesta. Sama pätee hyvin vahvavasti myös Revolution Skincaren tuotteisiin ja uusiin lanseerauksiin. Toki omaakin tehdään, mutta monen tuotteen takana on ihan selkeä inspiraatio jonkun muun tuotteesta. Viimeisen vuoden aikana noin parin kymmenen tuotteen ihonhoitovalikoima on kasvanut yli sataan tuotteeseen ja lisää tulee Revolutionille tuttuun tahtiin, jossa kukkaro kärsii, jos kaikki haluaa itselleen kerätä.

Itse en kuitenkaan vielä löydä valikoimasta kaikkia rutiinin tarvitsemiani tuotteita. Selkeä käppi heillä on puhdistustuotteissa, joka minut yllätti, kun juuri kävin valikoiman läpi. Oletin että olin vain missannut ne. Vasta ihan viimeisimmät lanseeraukset MOOD// sarjan osalta sisältää kolme erillaista pudistustuotetta. Eli uskon, että paljon lisää tulossa.

Voiko Revolution Skincaren laatu olla hyvää?

No, tämä on moni vivahteinen kysymys. Kuten Revolution värikosmetiikassakin, niin ihonhoitolinjassa on eroja tuotteiden laadussa. Osa tuotteista on hyvin pohdittuja ja tuotettuja. Viimeaikoina ilmestyneet tuotteet ovat mielestäni jonkin verran kärsineet julkaisutahdista ja alkuaikojen ensimmäiset tuotteet ovat pysyneet itselläni mielessä parhaimpina.

Omalla tavallaan Revolution haastaa monia kosmetiikka firmoja, tuottamalla samoilla vaikutusaineilla, korkeammilla pitoisuuksilla olevia tuotteita. Varsinkin ensimmäiset tuotteet olivat kipailukykyisiä markkinoilla. Selkeästi niiden kohdalla haastettiin The Ordinaryä narkkinoilla, koska suurin osa tuotteista oli suoraan Ordinaryn valikoimasta. Nyt en ole uusista tuotteista ihan niin varma haastavatko ne The Ordinaryn tai The Inkey Listin tuotteillaan. Eli valintaa tehdessä kannattaa katsoa tuotteiden ruusuja ja risuja netistä, jotta ei osu liian moneen, ei niin hyvään tuotteeseen. Tulen tuottamaan tämän vuoden aikana tasaisesti arvosteluita Revolutionin tuotteista.

Miten aloittaa Revolution Skincaren tuotteiden testaaminen?

Revolution Skincaren tuotteita kannattaa testa ensin mineinä
Itse aloittaisin Revolution ihonhoitotuotteiden testaamisen erillaisita mini kiteistä, joita on aika monessa tuoteryhmässä tarjolla. Minit ovat reilunkokoisia ja pääset kokeilemaan useamman tuotteen yhden tuotteen hinnalla, jolloin ei tule niin monia missi ostoksia. Sitten seuraava neuvo on pitää pää kylmänä kokoajan kasvavassa valikoimassa. Tee järkeviä ostoksia ja käytä "osta 3 maksa " -tarjouksia hyväksesi täysikokoisten tuotteiden hankinnassa. Itse käytän tarjouksia pääasiallisesti hyväkseni.

Revolutionilta on helppo tilata tuotteet. Rahti Suomeen tulee noin parissa viikossa riippuen tilaatko jonkin mega-alen kohdalla, jolloin voi mennä lähemäs kolme viikkoa. Eli ei kannata huolestua ihan heti, jos pakettia ei näy. Viimeaikoina tuotteet on tulleet Postin lisäksi Postnordilla. Yllätykseksi viimeisin pakettini tuli Ruotsin kautta, joten voi olla, että tuleva Brexit tulee muutamaan heidän varastonsa lokaatiota jonkin verran.

Parasta Revolutionin tuotteissa on se, että vika ostos ei välttämättä vie vararikkoon, joten suosittelen kokeilemaan rohkeati eri tuotteita. Itse aloittaisin seerumeista ja essence spraysta, joissa mielestäni laadukkaimpia tuotteita.

Jos olet tilannut Revolution Skincaren tuotteita, niin kerro ihmeessä oma suosikisi!



tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kakkurakkautta iholle

* Tuote saatu testiin Luonkosilta *

Luonkos DELICIOUS-vartalokakku
I Love Me -messuilla Luonkos lanseerasi ensimmäisen VARTALOKAKKUn, joka hoitaa ihoa yhtä hyvin kuin kasvojenpuhdistus kakut. Itsellä kävi messuilla ymmärrys virhe, kun oletin kakun olevan edellisten vanavedessä puhdistava tuote. Sitä tämä tuote ei ole, vaikkakin sittemmin Luonkos on tuonut markkinoille myös ns. pesukakun.

Huumaavan tuoksuinen vartalokakku vei oman sydämeni samantien hoitavuudellaan ihan siinä missä tuoksullaan, joka omaan nenääni täydellinen kirpeine kukkaisvivahteineen.





Luonkos vartalokakkua voi levittää suoraan iholle
tai sulatella käsiin

Mikä ihmeen vartalokakku?

Vartalokakku on toiminnaltaan samanlainen kuin kasvokakku toiminnaltaan. Kiinteää kakkua sulatetaan käsien lämmössä, jolloin tuotetta sulaa käsiin. Kun tuotetta on riittävästi sulaneena käsiin levitetään iholle. Vartalokakkua voi käyttää myös suoraan iholle, jos iho on todella kuiva ja on hetki aikaa antaa sen imeytyä rauhassa. Parhaiten tuote leviää iholle, kun iho on lämmin suihkun tai saunan jälkeen. Vartalokakkua suositellaan jopa käytettäväksi heti suihkun jälkeen, ihon ollessa vielä kostea, jolloin tuote sitoo kosteutta ihoon enemmän.

Luonkosilla on valikoimissa kaksi kakkua vartalon kosteutukseen: DELICIOUS ja INNOCENT, joista jälkimminen on tuoksuton.

Luonnollista luksusta iholle

Vartalokakku on luonnollista luksusta iholle, joka varsinkin talvisikaan tarvitsee enemmän huolenpitoa. Tuote on täydellinen talvikelin tuote, mutta uskon kesän päivettyneen ihonkin rakastavan tätä tuotetta.

Luonkos DELICIOUS-vartalokakku
Vartalokakku sitoo kosteutta luonnollisells tavalla ihoon ja säilyttää sen kosteustasapainoa. Yhtäaikaa jojobaöljy, karpaloöljy ja kaakaovoi hoitavat ihoa ylellisesti. Raaka-aineet sananmukaisesti tuntuvat iholla. Lisäksi tuotteessa on mukana kotimaista ohratärkkelystä, jonka ansiosta iho jää mattapintaiseksi käytön jälkeen.

Tuotteen tuoksu on omaan nenääni huumaava, se kietoo ympärilleen. Itse rakastan kirpeitä tuoksuja varsinkin iholla ja tämä tuote on juuri sitä. Kirpeys tulee litsistä ja ylevää luksusta tuo ylang ylang sekä temppelikukka, joiden tuoksu jää vivahteikkaasti viipyilemään iholle tuotteen käytön jälkeen. Niille joille tuoksu on liian tömäkkä, on jo olemassa INNOCENT-vartalokakku, jossa ei ole lisättyjä tuoksuja.


Luonkosin taattua laatua

Milestäni tämä uusi vartalokakku jatkaa Luonkos tuotelinjaa erittäin hyvin. Laatu on samaa korkeaa luokkaa, josta iho hyötyy. Jokainen tuote tuotetaan edelleekin käsin ja pakataan pahvipakkaukseen. Pakkaus on jo puhdistuskakuista tutun mallinen. Vaikka se on tehty pahvista, se kestää käyttöä erittäin hyvin.

Pidemmässä käytössä voi kuitenkin ihon kosteutukselle tulla kukkarolle kallis tapa, koska yhden kakun hinta on 24,95€. Toisaalta tehohoitona käyttettynä tuote on erittäin hyvä. Kuitenkin on sanottava, että tuotteessa ei ole mitään minkä vuoksi en maksaisi siitä tuota hintaa, koska raaka-aineet on tarkoin valittuja ja laadukkaita. Kyse on kotimaisesta käsityöstä, jota ei pidä aliarvostaa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Luonkosin tuotteita, mutta aloittaisin kokeilun ensin kasvoilletarkoitetuista puhdistuskakuista, ne ovat oma suosikkini.



sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

H&M Conscious kosmetiikka

Itselläni on jo aikaa edellisestä visiitiltä H&Mn myymälöissä. Olisinko viime kesänä piipahtanut viimeksi, mutta silloinkin ohitin kosmetiikka osaston tyylikkäästi. Viime viikolla ajattelin, että poikkean katsomassa meikkejä, ajatuksena tehdä video meikeistä ja niiden laadusta. No, päädyinkin hypistelemään viereisessä hyllyssä olevia ihonhoitotuotteita. Olen niin monta kertaa pettynyt, kun ostan jonkin ihonhoitotuotteen vaateliikkeessä, siksi hypistelin tuotteita pitkään ja hartaasti. Mutta tuotteita pyöritellessä, huomasin niiden olevan EcoCert-merkittyjä, jolloin mielenkiintoni heräsi.




Mikä #CONSCIOUS ?

CONSCIOUS on H&Mn uusi konsepti kohti kestävämpää tulevaisuutta heidän tuotteidensa osalta. Heillä on jopa kohtuu lentävä tavoite, että käyttävät 2030 mennessä ainoastaan kierrätettyjä tai kestävämmistä lähteistä saatavia materiaaleja. Tämän onseptin myötä on valikoimiin tullut myös #CONSCIOUS kosmetiikka tuotteet, jotka keskittyvät EcoCert merkittyihin ihonhoitotuotteisiin ja muutamiin luomulähtöisiin kulutustuotteisiin kuten vanupuikkoihin.

Mitä itse nappasin mukaan?

Itse keskityin tällä kertaa helpostikulutettaviin tuotteisiin, koska kaappini ovat täynnä erillaisia rasvoja, enkä sen vuoksi oikein inspiroidu mitenkään niistä. Valitsin kaksi naamiota: Hiili ja Vihreä tee, Vartalokuorinnan ja Huulirasvan.

Huulirasva tuoksuu ihan törkeen ihanalle aidolle passionille ja se on todella öljyistä. Vartalokuorinta tuoksuu taas todella vahvasti inkiväärille, josta itse pidän. Kasvonaamioihin en ole vielä ehtinyt tutustua, mutta kerron teille kun pääsen niiden kanssa sinuiksi.

Onko H&Mn vastuullinen kosmetiikka sinulle tuttua?

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.