keskiviikko 29. tammikuuta 2020

6 korealaisen kosmetiikan trendiä 2020

Kaivelin hieman netin ihmeellistä maailmaa ajatuksena katsella hieman mitä korealaisen kosmetiikan maailma lupaa tälle vuodelle trendeiksi. Kuusi selkeää trendiä on huomattavissa monessa eri alan tunnetussa blogissa. Nämä ovat omia tulkintojani niiden perusteella mitä olen lukenut ja seurannut sosiaalisessa mediassa puhuttavan. Kyse on arvailusta, mutta on mielenkiintoista seurata osunko oikeaan näiden perusteella.

Koreassa ihonoito on ala, jossa trendit menevät ja tulevat nopeasti, jos ne eivät lyö isolle yleisölle läpi. Jokin trendi voi myös jäädä vain korelaisen etulinjan yleisön tietoon, koska länsimaihin rantautuu vain ne todelliset isot trendit.

Käy ihmeessä kommentoimassa alle, onko jokin trendi sellainen ,jota odotat ehdottomasti tai trendi joka voisi jäädä rantautumatta Suomeen.

#1 Ihonhoidon yksinkertaistuminen

Korealainen ihonhoito on tunnettu 10 askeleen ihonhoitorutiinistaan, mutta vuonna 2020 on selkeästi jo tulossa yksinkertaistamisen vuosi. 10 askelta ihonhoitorutiinissa on paljon työtä, jos sitä toteuttaa joka ikinen päivä. Selkeästi aletaan hakemaan yksinkertaisempaa rutiinia.

Ihinhoito brändit ovat vastanneet tähän myöskin jo loppuvuodesta ja markkinoille on tipahdellut pikkuhiljaa "multi-purpose"-tuotteita, joilla 30 minuutin ihonhoito rutiinia saadaan lyhenemään. Yhtäaikaa kaappeihin tarvitaan ehtistäkin vähemmän uusia tuotteita. Tämä trendi ei kuitenkaan tule vielä kaatamaan Koreassa vahvana elävää tuotteiden kerrostamisen ihonhoitokulttuuria. Kuitenkin Koreassa on selkeä trensi, että asiakas on tietoinen kunkin iho-ongelman hoitamisesta ja toteuttaa vain siihen olemassa olevaan ongelmaan tarvittua hoitoa.

#2 Korkeat vaikutusaine määrät

Vuonna 2020 selkeä trendi on tuotetietoisuus ja vaikuttavien raaka-aineiden määrien nousu. Tämän vuoksi ampullit tulevat olemaan yksi vahva trendi. Eli halutaan kuurimuotoista efektiivisiä tuotteita simppelin ihonhoitorutiinin tueksi. Eli enään ei haluta päivittäisiä seerumeita, vaan kuuriluontoisesti käytettäviä tuotteita.

#3 Ihonhoito kätkättimet

Selkeä nouseva trendi, jo vuonna 2019, on jälleen ihonhoidon laitteet, kuten LED naamiot ja mikroneulausrullat. Nämä tuotteet ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta nyt vasta Koreassa herätään niihin trendin muodossa. Koreassa näihin laitteisiin ollaan myös valmiita sijoittamaan suuriakin summia rahaa.

Monen tuotteen kohdalla on tuotteen suosion nousun syynä ihonhoitotuotteiden imeytymisen vanhventaminen. Eli halutaan olemassa olevista tuotteista maksimaalinen vaikutus iholle. Eli itse tuotteet koetaan hyviksi, mutta halutaan tehostaa niiden vaikutusta helpottamalla niiden imeytymistä syvemmälle ihoon. Raaka-aineissa suosionsa tulee edelleen pitämään tutu hyaluronihappo, cica, seramidit, sekä etanalima.

#4 Silmänympärysihon hoitaminen

Toistaiseksi korelaisessa ihonhoidossa on panostetti lasi-ihon aikaansaamiseksi, mutta ohut herkkäö silmienalueen iho on unohdettu. Tämä on ollut enemmänkin länsimaalaisen ihonhoidon arvostettuja kulmakiviä, mutta nyt korelaisetkin alkavat heräämään siihen. Eli on huomattu, että jos silmien ihon aluetta ei hoideta, niin se kertoo kasvojen ihonkin ollessa mintissä, kantajan iän.

#5 Kosmetiikka tuotteiden puhtaus

Lopultakin Koreassakin aletaan heräämään luonnolliseen ihonhoitoon. En usko vielä luonnonkosmetiikan suureen tulemiseen. mutta selkeä muutos siihen suuntaan on tuloillaan. Koreassa on alettu arvostaa entistäkin enemmän simppeleitä tuotteita, joissa ei ole 50 raaka-ainetta. Eli tuotteita aletaan yksinkertaistamaan ja turhia raaka-aineita aletaan karsimaan ehdottomasti. Selkeästi asiakkaiden tietoisuuden lisääntyminen raaka-aineista pahottaa tavallaan tuottajat miettimään mitä tuotteisiin tuupataan. Ei niin arvostettujen raaka.aineiden joukkoon joutuu pikkuhiljaa parabenit, lisätyt tuoksut sekä säilöntäaineet.



#6 Hellävarainen ihon kuorinta

Vuosi 2019 oli aika vahvasti tehokkaiden happokuorintojen, kuten AHA ja BHA, kultakautta. Nämä eivät välttämättä ole herkkäihoisten mielituotteita. Tulevana vuonna nousevana trendinä tulee olemaan hellävaraisemmat kuorinnat. Esimerksi LHA (Capryloyl Salicylic Acid) and PHA (Gluconolactone) tulevat lisääntymään raaka-aineluetteloissa. Ne ovat edeltäjiään huomatavasti hellävaraisempia happoja ihon kuorintaan. Ihonkuoriminen itsessään ei tule poistaumaan ihonhoitoruutiinista. Helkkäihoisemmat alkavat saamaan uusia vaihtoehtoja vanhojen tuttujen joukkoon.


Lähetä kommentti

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.