Hanne

Blogin taustalla häärii 30+ ikäkriisiä poteva yrittäjä äiti. Suorasanainen persoona, joka rakastaa hypistellä kosmetiikaa ja viilata ihonhoitorutiinia vuodenajan ja viikkojen mukaan. Rakastan seurata tuotteiden vaikutusta iholla ja sitä, että joskus osun jopa oikeaan ja iho näyttää seuraavana aamuna paljon paremmalta. Olen sydämmeltäni kosmetiikkahullu ja sen näkee kaapeistani. Välillä koetan karsia, mutta se on todella vaikeaa. Osaan kuitenkin käyttää järjestelmällisesti tuotteita kaapistani pois, kun sille päälle satun.

Iholtani olen vaihtelevasti kuiva ja rasvoittuva. Niin ja naisten päivien aikaan olen kuin pahimmainen teini ihoni osalta, niin ja mieleltäni. Suurimmat ongelmat ihonhoidon osalta omalla kohdaltani on talven kuivat pakkasilmat, jotka kuivattavat ihoni rutikuivaksi. Kesällä taas oikean aurinkosuojan löytäminen on hankalaa, kun ihoni ei pidä kesäaikaan oikeastaan mistään. Meikin osalta haaste on talvella hyvin vaalea ihoni, jolle ei tunnu löytyvän sopivaa meikkivoidetta. Yhtäaikaa kesällä kesakot kukkivat oikein urakalla, joten olen jo pohtinut mekkivoiteen jättämistä kokonaan pois.
Olen myös yksinhuoltajaäiti, joten kauneudenhoidon osalta haasteeni on aika. Kaiken hoitavan tulisi tapahtua yhtäaikaa kun teen jotain hyödyllistä. Moni äiti tietää tämän tunteen, haluamme näyttää hyvältä, mutta aika tulee vastaan, koska asetamme perheemme itsemme edelle.

Intohimoni on korealaisessa kosmetiikaassa sekä kauneustuotteiden kuukausiboxeissa, joita lennätänkin Suomeen useita mielenkiinnon vuoksi. Toisaalta niiden myötä pääsee kokeilemaan usein kalliitakin ulkomaan ihmeitä kohtuu hinnalla. Korealaisen kosmetiikan osalta koitan pysyä tunnetuilla linjoilla ainakin toistaiseksi, mutta harhaudun usein testaamaan tuntemattomampiakin brändejä.

Kotimaista kosmetiikkaa nautin testata ja esitellä kanavallani myös, koska olen itse yrittäjä siinä missä kotimaiset tekijätkin ovat alalla. Suomalaisissa tuotteissa on sellaisia kotimaan helmiä piilotettuna, että haukon välillä henkeäni. Toisaalta kotimainen laatukosmetiikka on kallista verrattuna korelaiseen, mutta laatu on joissain tuotteiss huomattavasti parempaa, jolloin en huoli maksaa tuotteesta enemmän.

Ihonhoitotuotteiden osalta en välitä käyttää yksittäiseen tuotteeseen ihan äärimmäistä määrää rahaa. Kuitenkin kokonaisuuteen tulee kyllä törsättyä välillä liiankin suuria summia. Järkiinnyn kuitenkin aika ajoittain.

Tervetuloa seuraamaan minun kauneusmatkaa, jolla koitetaan selättää kolmenkympinkriisi tai siis tulevan neljänkympinkriisi.

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.