maanantai 11. helmikuuta 2019

Suolasaippuaa sielullekin

Kevällä 2018 etsin, Instagram tilini kasvaessa kovaa vauhtia, arvottavaa suomalaista tuotetta. Halusin korostaa omaa suomalaisuuttani, vaikka pääasiallisesti englanniksi kirjoitankin Instagramin tilini kuvauksia. Itse asiassa moni ehdottikin Carita Cosmetiikan tuotteita muiden kotimaisten merkkien ohella. Carita itse otti minuun yhteyttä ja lähdinkin käymään Caritan pajalla katsomassa toimintaa.


Lämminhenkinen tekijä oikeilla jäljillä

Olen myös itse yrittäjä, joten innostun aina, kun joku toinen tekee jotain tunteella. Kurvatessani nurmijärveläisen tavallisen omakotitalon pihaan, vastassani oli karvainen Esko ihanuus. Niin, no kyllä Caritakin oli paikalla esittelemässä pajaa ja tuotteita. Suolasaippuat olivat minulle täysin tuntematon tuote, ihan missä moni muukin luonnonkosmetiikan tuote edelleenkin. Carita kertoi hyvin avaavasti heidän tuotteistaan ja tuoksuista ja omasta filosofiasta tuotteiden takana. Michael valtasi hiekkalaatikon pihasta ja olisi ominut kaikki kulmakunnan papat ja traktorit. jos olisi vain saanut. Minua jopa vähän nolotti, mutta tämä lämminhenkisyys ja käsittämätön avoimmuus kertoo paljon siitä, miten Carita tekee tuotteitaan. Niissä on ajatusta, eikä niitä ole vain roiskaistu jostain reseptistä aineksia yhteen, vaan jokaisella ainesosalla on merkitys lopullisessa tuotteessa.

Päädyin lopulta kotiin kokonaisen kassillisen kanssa. Enkä vain arvontaan vaan testattavaksi ihan kotona omassa rauhassa. Kääk! Luonnonkosmetiikkaa! Oma kauhuni oli osaanko käyttää niitä, saatikka kertoa miltä ne tuntuvat. Tämä pelko oli syy, että ne jäivät hetkeksi hyllyn reunalle odottamaan, että uskallan koskea niihin.

Kun mikään muu ei auta!

Viime kesä oli kuumuudessaan koko kropalle kovaa aikaa. Minun oma kroppa reagoi lisääntyneeseen juomiseen ja huonoon ruokavalioon puskemalla kaiken mahdollisen kuonan kropasta ulos ihon kautta. Mun koko decolteen alue kukki pientä finnia, paukamaa ja paisetta. Silloin muistin Caritan kertoneen himalajan ruususuolan auttavan ihon hoidossa. Kaivelin kassia ja otin käyttöön Vihreää teetä sisältävän saippuan, koska tiesin vihreän teen olevan hyväksi iholle, jossa on pientä tulehdusta. Tämä kyseinen suolasaippua sisältää myös Argivez-savea, joka toimii ihon syväpuhdistajana. Luonnollisesti näiden seurana saippuaan oli lisätty myös oliiviöljyä, kookosöljyä ja risiiniöljyä. Eihän noilla voi osua väärään, eikö?

Muutamalla ensimmäisellä kerralla meni vähän opetteluksi saada tuote toimimaan oikein. Itse, kun pidän vaahtoavasta saippuasta ja suolasaippuat, älkää ymmärtäkö väärin, vaahtoavat kyllä, mutta käsissä pyöritellessä alussa vähemmän. Jo kolmen käyttökerran jälkeen huomasin, että ihon ärtyneet kohdat alkoivat rauhoittumaan ja parantumaan. Taisin olla myyty, koska olin jo kokeillut kesän aikana niin montaa eri saippuaa. Tämä saippua jäi vakioksi lavuaarin reunalle ja se sai muita ruusuruolasaippuoita kassista kaverikseen.

Älä anna rouhean ulkonäön haitata

Suolasaippuat on kyllä kohtuullisen rouhean näköisiä, koska ne tehdään käsin ja raaka-aineita ei ole turhia siloiteltu. Niiden on myös tarkoitus tarvittaessa kuoria ihoa levitettäessä, joten rouheus ei haittaa. Pari ensimmäistä kertaa ne ovat kohtalaisen kovan tuntuisia kädessä, mutta muotoutuvat ajan myötä omaan käteen sopiviksi. Itse tykkään käyttää käsisaippuana niitä ihan noin, mutta kroppaan suihkussa käytän sientä, koska sieneen hieroessa suolasaippua vaahtoaa kivemmin omasta mielestäni ja vaahdolla läträäminen on parasta omasta mielestäni.

Carita Cosmetiikan ruususuolasaippuoiden kosteuttavat vaikutukset pysyvät iholla pitkään pesun jälkeenkin. Aluksi voi iho tuntua kuivahkolta, kunnes iho tottuu ainesosiin ja ne pääsevät vaikuttamaan iholla. Viikon käytön jälkeen itse huomasin ihon tottuvan niihin ja pitävän kosteuden paremmin. Saippuoiden tuoksut ovat hyvin luonnollisia ja ne tuoksut mitä on lisätty on hyvin tarkoin valittuja eteerisiä öljyjä, mutta niitäkään ei ole läträtty ylettömästi eli herkkänenäisimmätkin voivat näistä nauttia. Toki heidän valikoimastaan löytyy myös täysin tuoksuton versio erittäin herkille.

Onko hinta este...

Ymmärrän itse hyvin perus suomalaista, joka on tottunut Niveaan ja Palmoliveen Axen kaverina. Niiden hintatason on alhainen ja ne on tuttuja vuosien takaa. 7,90€ saippuapalasta voi tuntua tiukalta hinnalta, mutta pala kestää perus saippuapalaa palaa pidempään käytössä ja ainesosat tunnistat INCI-listasta. Tuotteessa ei myöskään ole muovijätettä, joka jäisi käytön jälkeen kiertoon. Carita on pohtinyt tämän jo pakkauksissakin loppuun asti. Mutta naapurin Virsen Pena voi olla aika vaikea käännytettävä näihin, kunnes sattuu saamaan vaikka lahjaksi yhden palan ja kokeilee hetken murmuttamisen jälkeen.

On kuitenkin muistettava, että vasta kokeilun jälkeen voin sanoa itsekkin, että hinta ei ole tuotteen este. YH-äiteen kukkaro ei noin vain taivu kahdeksan euron saippualle, mutta muutoin kuluisi samassa ajassa itseasiassa enemmän rahaa pullotettuihin suihkugeeleihin. Me suomalaiset olemme välillä haastavia asiakkaita, mutta kun löydämme jotain mistä pidämme, niin olemme uskollisia.

Suosittelen ruususuolasaippuoita varsinkin niille ihmisille, joilla on jonkin malisia iho-ongelmia, mutta voi näitä ehdottomasti käyttää muutkin kuin ns. ongelmia omaavat. Pysyy hyvin ongelmat kaukana kun hoitaa jo valmiiksi hyvillä tuotteilla. Ennaltaehkäisy on kuitenkin ihonhoidon helpoin tapa ylläpitää hyväkuntoinen iho. Kuitenkin muistutan antamaan aikaa tuotteelle ja iholle tottua, eikä tuomitsemaan ensi käytön perusteella.

*******************************

Blogiteksti ei ole sponsoruitu, vaikkakin tuotteet on saatu Carita Cosmetiikalta testiin. Mielipiteet ovat puhtaasti omiani ja käyttökokemusta taustalla on jo yli puolivuotta useammasta eri tuotteesta.

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.