maanantai 21. lokakuuta 2019

GLAMGLOW, Bubblesheet

Glamglow on tunnettu hinnastaan Suomessa, mutta kohtaako sen laatu hintaa? Itse olen kokenut sen laadun kohtaavan hinnan. Toki itse en ole valmis koskaan niistä maksamaan täyttähintaa vaan pyrin löytämään alesta tai maailmalta. 
Muutaman näitä Bubblesheet kuplivia kangasnaamioita sain FabFitFun boxin mukana viime vuonna.

Jostain syystä tämä maski on ollut minulla todella usein käytössä varsinkin aamuisin puhdistamassa kasvoja. Naamio on siis se, jolla pelastan pahasti epäpuhtaan ihon, kun mikään muu ei auta. Se on oikeasti todella jytkyä tavaraa nätissä paketissa kivalla nimellä. Voin taata että herkkäihoisimmat eivät välttämättä voi siitä nauttia. 

Naamio lupaa syväpuhdistaa ihon 3 minuutissa! No, tähän voin jo sanoa, että 3 minuutissa tämä maski ei ehdi edes kuplia, joten sanoisin 10 minuutin olevan parempia aika antaa tuotteen vaikuttaa. Itse olen 10 minuuttia antanut olla.

Kun maskin ottaa pussistaan, niin se on kuin mikä tahansa kangasnaamio, jossa on seerumi. Kuitenkin kun saat sen paikalleen naamaan alat tuntemaan kuinka kuplat alkavat muodostumaan maskin ja ihosi väliin. Tunne on hassu kutittava. Ensimäisellä kerralla naurattaa, mutta kun oppii rentoutumaan tämän maskin kanssa, niin kupliva tunne rentouttaa myös kasvojen lihakset. Ehdottomasti käytä tämä maski selällään maaten, jotta se ei pääse vaahdon muodostuttua valumaan alas naamaltasi. Vaahtoa tulee nimittäin todella paljon. Muutut varsinaiseksi karvanaamaksi vaikutusajan loppuvaiheilla.

Tämän maskin jälkeen kasvot tulee pestä lämpimällä vedellä, kuten kaikkien kuplamaskien jälkeen. En kuitenkaan suosittele läträämään pitkään, vaan tehokas huuhtaisu riittää.

Vaikka tuoten on mielestäni kohtuullisen vahva puhdistus, enkä suosittele herkkäihoisille, on siinä hiilen lisäksi vihtreää teetä, joka rauhoittaa ihoa hoidon aikana. Omasta mielestäni se on tehokas syväpuhdistaja, eikä se kuivata ihoa pahasti, mutta hintalappunsa takia en suosittele edes viikottaiseen käyttöön. Enemmänkin tärkeää iltaa edeltäväksi puhdistukseksi.

Tuotetta myy Suomessa Sokos (8,90€), Kicks (8,90€), Stockmann (8,90€)


 ARVIO: 💖💖💖💖

------------------------------------
ARVIOT
👽 = yak, en käyttäisi tai koskisi uudestaan, kiertoon jo ennen loppua. Henkiläkohtainen inhokki.
💖 = hiin ja hiin tulisi käytettyä, jos ei muuta olisi vaihtoehtona, mutta kaupasta en ostaisi.
💖💖 = käyttäisin jos ilmaiseksi saisin, mutta en välttämättä ostaisi kaupasta.
💖💖💖 = ei aiheuta kriippsejä, eikä ikon hihkaisuja. Hyvä perustuote, jossa hinta kohtaa laadun. Saattaisin ostaa joskus mielijohteesta.
💖💖💖💖 = Ihana tuote, jonka ostaisin tuleaisuudessa, jos kaapissa olisi tilaa vanhoille tuttavuuksille. Toimii hyvin minun iholleni. 
💖💖💖💖💖 = Super tuote, jonka ihan varmasti ostan uudelleen kaappiini, koska harmittaa jopa, että se loppui liian aikaisin. Toimii minulla säännöllisessä käytössä.
😍 = Hanne super IHQ tuote, joka vaatii erityishuomiota. 

Lähetä kommentti

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.