perjantai 15. maaliskuuta 2019

Pieni kätkätin, iso apu

On ihan hassua kirjoittaa kumisesta sienestä, mutta viimeaikaiset iho-ongelmieni ratkaisut ovat piilleet tässä pienessä muovilätkässä. Sain tämän Dermosilin joulukalenterista, enkä olisi varmaan itse ottanut sitä käyttöön ellei Beautykon omistaja Jenni olisi puhunut vaahtoputsarin kanssa sellaisen käytöstä. Olin siinä vaiheessa ajatellut, että pitää kokeilla tuo kätkätin ja otinkin sen käyttöön vaahtoputsarin kanssa jokaisella pesukerralla.

Mikä tämä on?

Koetin etsiä tätä tuotetta Dermosilin sivuilta, että tietäisin mikä se olisi ja mitä se maksaisi, mutta tuotetta ei löydy ainakaan heidän verkkokaupastaan. Olisin itseasiassa toisen tilannut talteen kotiin. Sen verta ihastunut olen tähän kätkättimeen.

Kyse on siis kumisesta harjasta, jossa on kumiset ohuet ja pehmeät harjakset. Tällä hierotaan kasvoja vaahtoputsarin kanssa noin 60 sekuntia ja voin kertoa, että mustapäät saavat kyytiä. Oman käden painolla voit säädellä paljonko painetta haluat iholle lisätä. Tuote kuorii samalla jonkin verran ihoa, joten kun sen käytön aloittaa, niin iho saattaa reagoida päivittäiseen kuorintaan hieman ja kukkia, kun kuonat pääsevät pois ihon alta. Minulla tämä vaihe meni viikossa ohi ja sen jälkeen iho on vain tykännyt tästä.
Ei välttämätöntä kuorintavoidetta enään...
Olen ehdoton kuorintavoiteiden rakastaja ja olen yleensä kuorinut kasvot vähintään kaksi kertaa viikossa mekaanisella kuorinta-aineella. Nyt olen jopa määrättyinä viikkoina siirtynyt kokonaan kemiallisten kuorintojen varaan. Tuote kuorii todella hyvin pesun aikana tarvittavan, joten varsinaiselle mekaaniselle kuorinnalle en ole nähnyt tarvetta. Tämä vähentää myös ihon rasitusta viikon aikana.

Lähteekö mustapäät?

Jos verrataan minun nenänaamio testeihin, niin tämä on tehokkaampaa kuin ne. Ei mustapäät lähde kokonaan, mutta niiden väri haalenee pikkuhiljaa. Yksi syy on se, että vaahtoputsari päätyy sinne minne sen kuuluukin mennä tämän harjan avustuksella. Toisaalta vaahtoputsarin käyttöaika on tuplaantunut, joka voi myöskin olla syy muutokseen. Lisäksi hormonaalisten finnien määrä väheni huomattavasti verrattuna aiempaan.

Tuote ei siis ole oikotie onneen mitä tulee mustapäihin, mutta askel kohti helpompaa elämää. Itse en aio poistaa tätä omasta rutiinista ihan heti, koska se vain on asettunut hyvin siihen japidän tuloksistam, joita se on antanut.

Lähetä kommentti

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.