torstai 21. maaliskuuta 2019

Kkosmetiikan huumasta herääminen - Aamurutiinin helppous

Alkuhuumassa korealaiseen kosmetiikkaan

Kun antaa pikkusormen korealaisen kosmetiikan pauloihin, niin alkuhuumassa unohtaa perusasiat. Yleisintä on unohtaa kuunnella omaa ihoa. Luen yhä useammin siitä, että korealaisen kosmetiikan myötä iho alkaa oireilemaan mitä omituisimmin tavoin. Yleisimmin sanoisin syyn olevan tuo alkuinnostus ja 10 askeleen rutiinin tavoittelu. Ja, kyllä, olen itsekkin siihen syylistynyt. Jos on aikaisemmin hoitanut naamaansa vain pesuaineella ja vedellä tai pahimmassa tapauksessa vedellä ja saippualla, niin on aika shokkia iholle, kun aloitetaan lisäämään tuotteita nopealla syötällä rutiiniin. Suurimmalla todennäköisyydellä iho alkaa oireilemaan.

Sanoisin että suomalaiselle iholle korealaisen kosmetiikan kirous on oikeasti liika hoitaminen. Sorrumme yliyrittämiseen ja kompuroimme omien valintojemme monimutkaisuuteen.

Järkiintymisvaihe ja rutiinin yksinkertaistaminen

Nyt parin vuoden korealaisen kosmetiikka hurvittelun jälkeen olen itse lopultakin löytänyt kevyen järkiintymisvaiheen ja olen osannut valita rutiineihin helpot päivittäistuotteet. Toki hemmottelen itseäni välillä 10 askeleen ihonhoitorutiinilla, mutta olen alkanut jo pohtimaan onko se oikeasti vain oman mieleni hoitamista enemmänkin kuin ihonhoitoa.

Olen koittanut vähentää ihon hoitamista jonkin verran ja antaa sen levätä välillä. Vaikka testaankin paljon erillaisia tuotteita usein, niin palaan samaan perusrutiiniin aika nopeasti, jos iho reagoi johonkin tuotteeseen vahvasti. Pyrin kuitenkin antamaan kaikille uusille tuotteille 2-4 viikkoa aikaa rutiinissa ennen kuin voin sanoa tehosta mitään. Jos näen tehoa, niin pidennän aikaa tai jos tuntuu ettei ihoni vastaa tuotteeseen mitenkään, niin jätän sen jo minimiajan jälkeen pois.

Yksinkertainen aamurutiini

Tällä hetkellä aamurutiinini on hyvin yksinkertainen. Jos en illalla ole käyttänyt yönaamiota, niin en koske karvojen iholle olleenkaan aamulla, vaan aloitan aamun ilman rutiinia. Mutta jos olen laittanut illalla yönaamion, niin aamurutiinini on vain

Kyllä, oma rutiini on aamuisin hyvin simppeli, varsinkin silloin kun olen illalla hoitanut pidemmän kaavan mukaan. Yömaski ei toki ole itselläni käytössä kuin maksimissaan joka toinen ilta. Yömaskin käyttöön vaikuttaa paljon mitä iho tarvitsee. Kuivantuntuisee ihoon itse otan hoitokeinoksi paksujen seerumien sijasta yömaskin, joka hoitaa ihoa nukkuessa. Minusta korelaisen kosmetiikan juju piilee siinä ideologiassa, missä tuotteiden paras teho saadaan irti, kun itse lepäät tai rentoudut.

Iltarutiini, monimutkaisuuttaan puhkuva

Jokainen voi kaivaa Googlen avulla erillaisia iltarutiineja. Oma ruutiinin muuttuu niin paljon iltaisin ihon tarpeiden mukaan, että en sanoisi, että minulla on tällä hetkellä kovinkaan ihmeellistä iltarutiinia. Oikeastaan aamurutiini toimii hyvänä pohjana. Meikkipäivinä meikin poiston hoitaa öljyputsari, joka on nyt minulla hukassa, koska luotto ihanuuteni Innisfreen Apple Ceed Oil Cleanser on hävinnyt markkinoilta. Öljyputsarin puuttuessa korvaan sen Misellari vedellä ja silmämeikin poistoaineella. Kuivan ihon haitatessa kerrostan kasvovettä useamman kerroksen ja seerumeilla hoidan ihon epäruhtauksia tai muita ongelmia. Kuitenkin koetan pitää seerumien lukumäärän vain yhdessä per hoitokerta. Sheet maaskilla saatan tehostaa seerumin tehoa tai lisä kosteuttaa ihoa. Muutoin lisään päälle voiteen ja yömaskin.

Kuten huomaatte, niin iltarutiini on se missä pidän muutoksen varaa suurella kädellä ihon tarpeiden mukaan. Esittelen iltarutiini vaihtoehtoja myöhemmissä teksteissä, koska niissä on monimutkaisuutta niin paljon, etten halua sekoittaa simppeliin ajatusmalliini.


Lähetä kommentti

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.