keskiviikko 11. joulukuuta 2019

JUMBOn kosmetiikkaa myyvien yritysten palvelutesti

Stockmann Jumbon Kiehl'sin osastolla palvelun parhaimmistoa
Ensimmäistä kertaa bloggaajana päätin tehdä testin ja olla kuin kukatahansa asiakas ja testata kuinka hyvin kosmetiikkaa myyvissä liikkeissä palvellaan asiakkaita, jotka näyttävät tavallisilta. Onko urbaani legenda, että nättinä ja laittautuneena saa parempaa palvelua?

Saatoin ehkä olla hieman ilkeä, kun pukeudun toppatakkiin ja jätän meikin pois. Olen kuin kuka tahan ihminen, joka voisi saapua liikkeeseen hakemaan joululahjoja läheisille. Kävin vielä reiluuden nimissä hyvin hiljaiseen aikaan aikaisin iltapäivällä. Poikkesin Stockmannilla, L'occitanella sekä The Body Shopilla nuuskimassa joulun tarjontaa. Helpotin tilannetta ja kerroin huomion saatuani millä asialla olen ja mikä olisi myyjän suositus miehelle, joka hakisi lahjaa mielitietylleen. Voin kertoa, että yleis vaikutelma oli, että yrityksillä menee erittäin hyvin, koska asiakas on semisti kakkosasia työpaikalla työntekijöille mikä oli minulle yllätys.

Stockmann - kaksi totaalista ääripäätä


Stockmann on aina ollut Jumbossa asiakaspalvelultaan kohtalaisen hyvä ja palvelua on saanut vaikka on Ainot jalassa lastenrattaiden kanssa sisään kävellyt. Kiertelin lahjapakkauksia katsellen. Jumbon Stockmannille on kasattu aivan ihanan värikäs Kielh'sin piste, josta huikattiin pian, että etsinkö jotain tiettyä. Kerroin asiani ja ihana iloinen myyjä suositteli Kiehl'sin valikoimista ULTRA FACIAL- sarjan tuoksuttomia, kosteuttavia tuotteita. Niistä löytyi myös hyvä 54€ hintainen setti, jossa on  kasvojen uhdistus vaahto, kasvovesi, kosteuttava kasvovoide sekä matkakokoinen vartalovoide. Tuotteet ovat hyviä kaikille ihotyypeille sopivia tuotteita. Voisin sanoa, että varma valinta ostoskoriin lahjaksi. Lisäksi jo vuosia kerryttäneelle iholle myyjä ehdotti SUPER SMOOTH SKIN settiä (99€), jossa mukana sarjan anti-age tuotteita. Tämä myös erittäin hyvä setti. Mikä Kiehl'sin pisteissä on parasta, niillä paketoidaan kaikki hankitut ihoinhoito ihanuudet valmiiksi tyylikkäisiin paketteihin eli poropeukalonkin paketit näyttää upeilta. Ja kuten sanoin, niin palvelusta ihan super plus tälle ostastolle.


Stockmann Jumbon myyjien ainoa joululahjavinki miehille
Sitten olikin aika suunnata muille kosmetiikkaosastoille samoilla aikeilla. Sainkin yllättyä harmillisesti, että tavallinen asiakas ei olekkaan oikeastaan minkään arvoinen. MACin osastolla oli aivan ihania uutuuksia joulusesonkiin. Varsinkin uudet highlighterit kutkutteli, mutta henkilökunnala olikin kiirus valita keskenään toiselle työntekijistä sopivaa huulipunaa. Siitä kurvasin sisään osastolle odottaen, että joku monista sivuuttamistani myyjistä olisi kysynyt, että olinko jotain vailla. No, ohitin kaksi keskenään juttelevaa vanhempaa myyjää Sisleyn osaston kohdalla. Sain melkein kävellä ohi heidän välistään, ennen kuin minulta kysyttiin mitä etsin. Kun kerroin asiani, niin molempien myyjien naamat valahti tympeähköön malliin ja toinen ei liikauttanutkaan eväänsä ja toinen sitten uhrautui ja totes että tuo SISLEYn 125€ yömaski olisi hyvä valinta miehelle, joka valitsee mielitietylleen tuotteita. Tämä oli ainoa tuote, jota minulle suositeltiin.
Ajatelkaa, että koko Stockmannin kosmetiikaa osasto oli somistettu joululahjapakkauksin ja kupikaan myyjistä ei suisutellut yhtäkään niistä lahjavaihtoehdoksi vaan koko osaston paras joululahjaidea oli heistö käden vieressä oleva 125€ yönaamio. Eli jos olisin mies, niin olisin luultavimmin kävellyt pois ilman hankintaa ja muistanut osastolta sen vaivautuneen hymyn myyjän kasvoilta.

L'occitane - hidas syttyminen, mutta homma hoidettiin kotiin hienosti


L'occitanelle taisin osua juuri kuorma hetkeen ja ihan hetken olo oli kiusaantunut. Jokseenkin tämä minun pyyntöni suositella vapaasti universaalisti kaikille sopivaa tuoteta oli haaste, mutta hetken mietittyään mukava myyjä sai ajatuksen langasta kiinni ja sain muutaman todella mukavan ehdotuksen. Myyjä suositteli heidän KIRSIKANKUKKA-sarjan lahjasettiä (45€). Tuote tuoksuu, mutta tuoksu oli minusta kirpsakampi kuin mitä ajattelin eli voisi miellyttää monia. Lisäksi suosituksen sai RAVITSEVA VARTALONHOITO-setti (75€), jossa valikoiman suosikkeja sekä syväkostettavia vartalon hoitotuotteita. Minusta erittäin varteenotettava setti antaa lahjasksi. Varsinkin setin erittöin kosteuttava vartalovoi oli ihana  tuntuinen, mutta imeytyi todella hyvin ihoon. Itse ihastuin ehdottomasti kausituotteena valikoimissa oleviin raparperi tuotteisiin. Hetkellisen alkuyskän jälkeen minusta erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu. Voin suositella myös miehille, nää myyjät osaa suositella, joten sisään vain.

The Body Shop - keskiverto suorittamista


Harmillisesti täälläkin oli henkilökunnalla omat jutut meneillän ja sain koko liikkeen vaeltaa huoletta ennen kuin minulta kysyttiin mitä hain. Huikattiin toki tervehdys ovelta, mutta työntekijöiden keskinäiset jutut olivat tärkeämpiä alkumetrit. Kun olin jo suuntaamassa ulospäin, niin kysyttiin mitä etsin. No, kerroin saman tasinan kuin muuallakin, niin toinen myyjistä luikki hyvinkin tympeästi tuijotellen takahuoneeseen jättäen nuoremman kollegan minun armoilleni. Kuin sain jakamattoman myyjän huomion, niin sainkin erittäin hyvää palvelua.

Myyjän ehdotus oli kaksi erillaista settiä, joista toisessa ihonhoitotuotteita ja toisessa hiustenhoitoa. Hinta molemmilla kohtuullinen 65€. Itse valitsisin ehdottomasti ihonhoito version näistä kahdesta. Muutoinkin The Body Shopin valikoimissa on useita erillaisia lahjapakkauksia. Yksi myyjän hyvä ehdotus oli JOULUKALENTERI, joita heidän valikoimassa on 3 erillaista. Hän perusteli, että siinä olisi iloa pidemmäksi aikaa jo joulunalla ja lahjan saaja saisi kokeilla useampia eri tuotteita. Jos mies haluaa hemmotella kosmehullua mielitiettyään, niin ehdottomasti tämä on hyvä hemmottelu valinta joulun alla. Pienemmänssä kalenterissa (79€) on pääasiassa matkakokoisia ihonhoitotuotteita, kahdessa suuremmalla 99€ ja 149€ on mukana täysikokoisia tuotteita sekä värikosmetiikkaa. Erittäin hyvää palvelua sain mielestäni kunhan alkukompastelu ja huomion saaminen oli ylitetty.


Haasteena miehillä on varmasti, jos päättävät hankkia kosmetiikkaa mielitietylle lahjaksi ellei ole selkeää toivetta esitetty. Toki tämä tehtävä onnistuu, kunhan osuu oikeaan paikkaan. Mutta jos tähän yhtälöön olisi osuttu joulu ruuhka-aikaan, niin moni mies luovuttaa osuessaan tuolle Stockmannin Sisleyn osastolle ja L'occitanella ja The Body Shopilla voi onnistua, jos myyjä herää nopeasti asiakkaaseen ja tarttuu määrätietoisesti suositellen vain muutaman tuotteen. Kuten sanoin jo alustuksessa, niin olin hyvin yllättynyt palvelun laadun huonoudesta, kun asustus ei ole vimpan päälle. Taidankin jatkaa näitä testejä toppatakissa, haluatko sinä tietää millaista palveluaa missäkin kosmetiikkaa myyvässä liikkeessä on?

Lähetä kommentti

On Instagram

© Never30again. Made with love by The Dutch Lady Designs.